Minnan Blogi

Kummallinen lääkkeiden omavastuu poistettava

Keskiviikko 18.9.2019 klo 9:05 - Minna Reijonen


Lääkekorvauksista on poistettava 50 euron alkuomavastuu. 


Ihmettelen erityisesti vuoden alussa perittävää alkuomavastuuta. Jos kaksi ihmistä ostaa samat reseptilääkkeet eri päivinä eri ostojärjestyksessä, asiakkaan maksama hinta täysin samanlaisista lääkkeistä voi olla eri. Tämä johtuu kelan oudosta alkuomavastuusta, jonka Sipilän hallitus otti käyttöön. Käytäntö on ollut muutaman vuoden käytössä. Minun mielestäni tämä ei ole oikeudenmukaista.

SAMAT LÄÄKKEET - ERI HINTA

Vuoden alussa täysi-ikäinen asiakas saa lääkkeistään kelakorvausta vasta, kun on ensin ostanut itse korvauksen piiriin kuuluvia reseptilääkkeitä 50 euron arvosta. Jos asiakas ostaa esimerkiksi ensin osittain korvattavan kipulääkkeen ja seuraavana päivänä isoimpaan korvausluokkaan kuuluvan insuliinin, hinta voi olla ihan eri, jos tuotteet ostetaan päinvastaisessa järjestyksessä.

Miten Suomessa kelakorvaus voi riippua ostojärjestyksestä? Minun mielestäni tämä ei ole yhdenvertaisuutta.

LASKELMA PALJASTAA EPÄOIKEUDENMUKAISUUDEN

Jos asiakas A:n kipulääkkeen lähtöhinta olisi esimerkiksi 60 euroa. Jos se ostetaan vuoden vaihteen jälkeen ekana, niin siitä on omavastuuta eli itse maksettavaa se 50 euroa, jonka jälkeen kela korvaa 40 %. Eli korvaus tulee 50 euroa ylittävältä osalta 40 prosenttia. Siten sen hinnaksi jäisi noin 56 euroa. Asiakkaan alkuomavastuu siis tuli täyteen tällä ostoksella. Kuvitellaan insuliinin hinnaksi ennen kelan korvausta esimerkiksi 120 euroa. Jos insuliini ostetaan seuraavana päivänä, niin sen hinnaksi jää 4,5 euroa, joka peritään siis aina isoimpaan korvausluokkaan kuuluvan lääkkeen omavastuuhintana. Tällöin asiakas A maksaa kahdesta lääkkeestään yhteensä 60.50 euroa.

SAMAT LÄÄKKEET-ALKUOMAVASTUUN JA KELAKORVAUKSEN TAKIA HINTAERO JOPA 30 EUROA

Oletetaan, että asiakas B:llä on täysin samat lääkkeet. Hän ostaakin vuoden alussa ensin insuliinin ja seuraavana päivänä kipulääkkeen. Yhteishinta on ihan eri. Insuliinista asiakas maksaa omavastuun eli 50 euroa. Kela korvaa sitten 50 euron ylittävältä osalta insuliinin muutoin kokonaan, paitsi sen omavastuuosuuden eli 4,5 euroa. Insuliini siis maksaa alkuomavastuun 50 euroa ja 4,5 euroa omavastuuta. Hinta siis 54,50 euroa. Oletettu asiakas B ostaa seuraavana päivänä kipulääkkeen. Lähtöhinta oli siis 60 euroa. Kun alkuomavastuu tuli täyteen insuliinilla, tulee tästä kelakorvausta 40 prosenttia, eli hintaa sille jää noin 36 euroa. Yhteensä asiakas maksaa siis 90,50 euroa.

Asiakas A maksoi samoista lääkkeistä 30 euroa vähemmän.

50 EURON ALKUOMAVASTUU POISTETTAVA

Alkuomavastuu tulisi poistaa. Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen hallituksen ministerille, milloin tämä epäoikeudenmukainen alkuomavastuu aiotaan poistaa. Nyt kelan korvauksissa siis häviäjiä tuntuvat olevan ne, joille kela on myöntänyt erityiskorvausnumeron. Tämäkö oikeudenmukaisuutta? Jos esimerkissä olleet lääkkeet ostetaan samalla kertaa samana päivänä, kelan korvaus lasketaan automaattisesti asiakkaalle edullisimman mukaan. Ongelma tulee esille, kun ne ostetaan eri ostokertoina.

ALKUOMAVASTUU EI HELPOTA TIUKKAA ALKUVUOTTA

Haluan kiinnittää huomiota siihen, että 50 alkuomavastuu vuoden alussa voi olla monelle iso summa. Varsinkin, kun samalla muitakin omavastuita aletaan kerryttää. Esimerkiksi lääkärikulujen ja terveydenhuollon matkojen omavastuun kuluja. Sipilän hallituksen aikaansaama alkuomavastuu olisi poistettava mahdollisimman pikaisesti.

Avainsanat: lääkkeet, omavastuu, perusuomalaiset